On se, herkkä.

Willi on herkkä. Monessakin mielessä, ja monelle asialle. Sillä on herkkä iho, ja se saa patteja ties mistä (mm. fysioterapeutin käsittelyn jälkeen koko pylly oli täynnä patteja). Samoin sen karva kuluu näin talvella todella helposti, ja sen iho kutiaa. Harjatessa osa ajasta menee herran rapsutteluun sen mukaan mistä Willi nenällä näyttää rapsutusta kaipaavansa. Tarvittaessa se taipuu itsekin mitä kummallisimpiin asentoihin rapsuttaakseen itse hampailla itseään, mutta myös hoitajan rapsutus juuri oikeasta kohdasta saa sen kiemurtelemaan kuten koiran. En ole minkään muun hevosen nähnyt vääntäytyvän yhtä ihmeellisiin asentoihin! Rapsuttajan pitää tosin olla valppaana, koska väännellessään itsensä oikein mutkalle rapsuttajan puoleinen takajalka tulee välillä aika pitkälle eteen ja sivulle, minkä olen kerran kivuliain seurauksin saanut todeta. Onneksi siinä asennossa Willin koko paino ei tule jalan päälle, ja oltiin karsinassa, joten alla oli joustava turvepatja, mutta joka tapauksessa siro kavio jalkapöydän päällä ei tuntunut kovin mukavalta. Ei ollut sentään vielä hokkiaika, joten selvisin pienellä säryllä ja komealla mustelmalla.

Willi on myös selästään herkkä, ja erityisesti se näyttää heti, jos satula ei ole juuri passeli. Ennen joulua kokeilin ratsastaa muutaman kerran niin, että tein ensin käyntityöskentelyt ilman satulaa, ja kun Willi oli mukavasti avuilla ja suorana (=selkä oikeassa asennossa) käynnissä, laitoin satulan selkään ravi- ja laukkatyöskentelyä varten. Heti kun satula oli selässä, Willi muuttui kovemmaksi suusta ja vinoutui, myös käynnissä, joten parin kokeilun jälkeen totesin, että satula on kertakaikkiaan laitettava vaihtoon. Olen sen jälkeen ratsastellut säästeliäästi ilman satulaa, jopa valmennuksissa. Päivittäin en halua selkään kivuta, kun ei ole satulaa jakamassa painoa selässä optimaalisesti. Mutta tiettyjä juttuja en pysty maasta käsin Willin kanssa tekemään, ja liikkumattomuus on pahinta mitä Willin selälle voi tehdä. Joulun molemmin puolin pidin jakson hiukan kevyempää liikuntaa ja enemmän maastokävelyitä ja leikkimistä maneesissa, ihan meidän molempien päänuppien tuulettamiseksi, ja se näkyi valitettavasti heti Willin suoruudessa.

Pohdiskellessani Willin ongelmallista selkää ja sen satulointikiukuttelua tuli mieleen myös se vaihtoehto, että olisiko sillä jotain vatsahaavan tynkää. Sen elämä on pyritty järjestämään niin, että riskin pitäisi olla pieni; käytännössä vapaa heinä (karsinassa slow feeding kaukalo, tarhassa heinä vapaasti), kokopäivätarhaus, (tosin tällä hetkellä taas yksin, kun nuorineiti Sissi 2-vee siirtyi tammalaumaan), vain vähän väkirehua (tällä hetkellä 1 l kauraa päivässä, mulle tullessa se söi 3 l kauraa/pvä) ja aika vakiorutiinit muutenkin elämässä. Talli on ratsastuskoulu, mutta pienehkö ja rauhallinen sellainen, joten mitään hälinää Willi ei joudu tallissa kuuntelemaan. Kaikesta tästä huolimatta olin epäilevä, varsinkin kun Willin lanta alkoi tuoksahtaa normaalia väkevämmältä. Willin käytöksessä oli monia muitakin, tosin lieviä oireita ja pieniä merkkejä, jotka voisivat selän ongelmien sijaan selittyä myös vatsahaavalla. Onnituin lopulta suggeroimaan itseni siihen pisteeseen, että lähes itku kurkussa olin ihan varma, että se on koko vuoden kärsinyt kamalista vatsatuskista. Viimeinen pisara oli, kun sain aamulla viestin tallin omistajalta, että Willi oli yöllä syönyt huonosti ja jättänyt paljon sekä heinää että greenline-mössöä kuppiin. Iltamössön syömättömyys ei sinänsä ole mitään uutta, Willi jättää usein osan kuppiin, mutta se miksi heinä ei ollut kelvannut, on mysteeri. Muuten se oli normaalin pirteä, ei lämpöä, vatsa toimi jne. Joten ei muuta kuin aikaa varaamaan klinikalle (johan meidän edellisestä reissusta oli puoli vuotta!) Huoleni osoittautui kuitenkin turhaksi; ei hiekkakertymiä, ei vatsahaavaa. Tähystyksessä näkyi vanha arpi, joten jossain vaiheessa elämäänsä Willillä on ollut vatsahaava, mutta se oli jo aikaa sitten täysin parantunut. Tuliaisiksi (ison laskun lisäksi) saatiin omistajalle mielenrauha (priceless!) sekä laajakirjoinen matolääke, siltä varalta että syksyn madotus ei ole ollut riittävän tehokas. Se voisi kuulemma selittää lannan tuoksun. Kerrankin voin sanoa, että ihanaa olla väärässä!